Ministeri Haavistolle yhteydet Venäjän ympäristösektoriin ovat henkilökohtaisesti innostava asia.
Hän oli järjestämässä ensimmäistä Yhteinen ympäristömme –foorumia Pietarissa 1992 kansalaisjärjestöaktiivina. Vuodesta 1995 hänellä on ollut mahdollisuus solmia kontakteja Pietarin ja Moskovan ympäristöviranomaisiin Suomen ympäristöministerinä.


- - Varsinaiset ympäristöinvestoinnit Suomesta Venäjälle aloitettiin vuonna 1991.
Tuolloin nähtiin mahdollisuus nostaa ympäristöasiat yhdeksi politiikan painopistealueeksi myös Venäjällä. Ilman- ja vesistönsuojelun sekä ydinturvallisuusinvestointien lisäksi haluttiin alusta asti kehittää myös ympäristökoulutusta ja asiantuntijavaihtoa.
- Maiden välinen yhteistyö ympäristöasioissa ulottuu tietysti jo Neuvostoliiton aikaan, 1960-luvulle, jolloin työskenneltiin mm. Viron kansallispuistojen hyväksi, Haavisto muistuttaa.

Oikeussaleista neuvottelupöytiin

Vuonna 1991 viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen yhteisen ympäristöfoorumin järjestäminen oli vielä hyvin outo ajatus venäläisille. Monilla oli silloin vielä sellainen kuva, että kansalaisjärjestöt ovat rettelöitsijöitä – jotkut ajattelevat näin yhä edelleen. Ilmapiiriä hallitsivat viranomaisten ja joidenkin aktivistien väliset oikeudenkäynnit.


- Heille oli vaikea istua samassa huoneessa keskustelemassa metsähakkuista tai puutarhapalstojen rakentamisesta luonnonsuojelualueille. Jouduimme kylmiltään aikamoiseen diplomaatin rooliin tilaisuuksien järjestäjinä, Pekka Haavisto muistelee.


Haavistolla on ensimmäisestä foorumista myös hupaisia muistoja.

- Bravuuri oli kun perustimme foorumin toimistoa Pietariin. Saimme kaiken muun järjestettyä, mutta puhelinyhteyksien saaminen kesti ja kesti. Lopulta hankimme itse sata metriä puhelinjohtoa, ruuvimeisseleitä ja pistokkeita ja vedimme puhelinlinjan kolmanteen kerrokseen. Vuoden 1992 foorumista tuli kuitenkin menestys. 600 ihmistä saapui 22 maasta viikoksi Pietariin. Väkeä oli kaikista entisen Neuvostoliiton itsenäistyneistä osista.

- Tapasin eräänkin hyvin kaukaisesta Siperian kolkasta saapuneen miehen, jonka matkaan oli mennyt kolme viikkoa.

Foorum mahdollisti monia yhteyksiä. Esimerkiksi ydinvoimakysymyksiä pohtinut ryhmä jatkoi yhteyksien pitoa foorumin jälkeenkin. Paria vuotta myöhemmin Venäjän hintataso oli kuitenkin noussut niin paljon, että kesti vuoteen 1998 ennen kuin toinen foorum järjestyi.

Yhteistyötä Itämeren pelastamiseksi

Haaviston mukaan suomalaisten ja venäläisten viranomaisten hedelmällistä yhteistyötä on jatkettu tiiviisti kaiken aikaa. Säännöllisesti on voitu tavata Venäjän ympäristökomitean johtajaa Danilov-Daniljania, Pietarin kaupungin, Leningradin läänin ja Karjalan tasavallan sekä Muurmanskin alueen ympäristöviranomaisia.

- Venäjän ympäristökomitea on tosin menettänyt ministeriön statuksen ja joutuu tulemaan toimeen hyvin pienillä resursseilla. Alueellisista ympäristöhallinnoista joidenkin resurssit ovat parempia, joidenkin huonompia.

Suomella on lähialueittensa kanssa eniten ympäristöhankkeita ja investointeja Viroon, sitten tulevat Pietarin kaupunki ja Karjalan tasavalta. Hankkeiden painopiste on jätevedenpuhdistuksessa ja Itämeren suojelussa. Yhteistyö ei ole aina ollut helppoa. Lukuisista venäläisten esittämistä hankkeista suomalaiset ovat joutuneet valitsemaan, mihin osallistua. Suomalaisten tavoitteena on ollut hyödyntää hyvää Venäjän tuntemustaan ja hankkia projektien käynnistysvaiheen jälkeen isompaa rahoitusta muista maista, EU:sta, Maailmanpankista ja Euroopan jälleenrakennus- ja kehittämisrahastosta ERBD:stä. Yhteistyötä on tehty varsinkin Tanskan kanssa, joka on Suomea selvästi suurempi rahoittaja Itä-Euroopan ympäristöhankkeissa. Haavisto katsoo, että Suomen rahoituksen lisäämistä tärkeämpää olisi saada nyt venäläisten rahoitusosuusosuus kuntoon eri projekteissa.

- Jos venäläiset eivät sitoudu teknisiin investointeihin 10-30 prosentin osuudellaan, laitteilla ei ole edellytyksiä toimia pitkään, ne hylätään. Paikallisten ihmisten olisi kannettava vastuuta alueensa hankkeista.

- Uuden suurpuhdistamon saaminen Pietariin on ollut pitkä prosessi. Kuolassa olisimme olleet valmiita rahoittamaan metallisulattojen ympäristöinvestointeja norjalaisten kanssa, mutta päätöksiä ei vain ole saatu paikallisilta viranomaisilta, Haavisto valittelee. Venäjän viimeaikaiset talousvaikeudet ovat tuoneet jälleen uuden varjon monien hankkeiden etenemiselle.

Ydinturvallisuuskysymyksiä koskevassa yhteistyössä vastuunalainen viranomainen Suomessa on Säteilyturvakeskus. Näissä asioissa on jouduttu tyytymään turvallisuus- ja hälytysjärjestelmien ja koulutuksen kehittämiseen. Ministeri Haavistolla ei ole illuusioita ydinturvallisuuskysymyksissä:

- Sosnovy Bor on Tshernobyl-tyyppinen ydinvoimala, joka pitäisi sulkea. Liettuan, Sosnovy Borin ja Kuolan ydinvoimalat ovat suurin ympäristöriskimme.

Kansalaisjärjestöjen rooli

Pekka Haavisto arvelee, että venäläiset ovat väsyneet ympäristöasioiden uutisointiin katastrofeina ja valtavina uhkina kohulehtien tyyliin.

- Ihmisten on tällaisen uutisoinnin vuoksi vaikea rakentaa systemaattista kuvaa ympäristöstä. Ympäristöasioiden kiinnostus on laskenut huomattavasti. Tässä tullaan kansalaisjärjestöjen rooliin. Ne voisivat näyttää, miten ihmiset voivat kuluttajina kantaa enemmän vastuuta ympäristöstä. Venäjällä ollaan liiaksi totuttu odottamaan, että ongelmat ratkaistaan jonkun uuden järjestelmän avulla.

- Toinen puoli asiaa on se, että venäläisillä on edelleen valtavia luonnonrikkauksia, koskemattomia metsiä, joita voisi esitellä ulkomaille. Kaikki ei suinkaan ole vielä pilalla.

- On väärin jos me suomalaiset olemme koko ajan opettamassa miten ympäristöön tulisi suhtautua, ympäristöministeri Pekka Haavisto toteaa lopuksi.

Ympäristöministeri Pekka Haavisto