 
|
Ekologia ei tunne pikkuasioita
Kansalaisten mielipide on kuitattu Venäjällä olkaa kohauttamalla ekologisesti merkittävien hankkeiden suunnittelussa.
Ekologian tärkeimmän lain mukaan kaikki liittyy kaikkeen. Annan käytännön esimerkin. Pietariin perustettiin delfinaario, jossa eläimiä alettiin näyttää maksusta. Lääkärin mukaan delfiinit voivat hyvin. Vankeudessa ne elävät jopa kauemmin kuin vapaudessa. Ne saavat myös poikasia, joille syötetään kaikki mahdolliset vitamiinit. Pienokaiset kuitenkin kuolevat saman tien, ehtimättä varttua. Syy voi olla siinä, että ne joutuvat elämään altaassa, jonka veteen on liuotettu ruokasuolaa. Ja jotain niiltä mitä ilmeisimmin puuttuu – kenties planktonia – jotain, mitä joko vastasyntyneet tai niiden emot tarvitsevat.
Ja sitten lukuihin, jotka näyttävät liittyvän johonkin aivan muuhun. Öljyn ja öljytuotteiden kuljetuksissa sattuu usein onnettomuuksia. Syitä on monia: 35 prosenttia onnettomuuksista johtuu karilleajosta, 25 prosenttia törmäyksistä toisiin aluksiin, 10 prosenttia räjähdyksistä ja 5 prosenttia aluksen rungon katkeamisesta. Tulos on aina sama: ”musta kulta” karkaa vesistöön.
Kolmessa prosentissa tapauksista kyseessä on makean veden alue. Voisi ajatella, että mitä nyt kolmesta prosentista –pikkujuttu! Mutta jokainen öljypisara leviää vedessä 20 neliömetrin alueelle peittäen sen läpäisemättömän kalvon alle. Tämä vähentää puolella vedenvaihtoa veden ja ilman välillä ja tappaa pieneliöitä, kaloja ja lintuja. Ei auta, vaikka kalvo olisi kuinka ohut, vain sentin tuhannesosia; siihen alkaa joka tapauksessa kertyä raskasmetallien, torjunta-aineiden ja muiden vaarallisten aineiden ioneja. Useiden vesieliöiden toukat elävät nimenomaan veden pintakerroksessa, ja monen kehitys katkeaa myrkkyjen takia alkuunsa. Tästä kärsii vuorostaan joku muu – aivan kuten kärsivät ja kuolevat pienet delfiininpoikaset syytä tietämättä. Elämä on näet hauras ilmiö, eikä sen suhteen ole olemassa pikkujuttuja.
Samalla tavalla öljykuljetuksista koituu kauaskantoisia haittoja kalastukselle, turismille ja muille ihmistoiminnan alueille, mistä todistavat myös tilastot. Mutta luontokappaleille aiheutetut vauriot paranevat hitaammin.
Mitä on isänmaallisuus?
Seuraavaksi voidaankin lausua pari sanaa isänmaallisuudesta. Kumpi on isänmaallisempi – se joka ajaa valtion vaurastuttamista keinoja kaihtamatta, vai se, joka haluaa suojella sitä menetyksiltä? Jos kummankin aikeet ovat vilpittömät, voi hyvin olla, että molemmat ovat oikeassa. Asioista pitää vain sopia. Tätä yhteisymmärryksen saavuttamista palvelee Århusin sopimus, jonka on määrä turvata ympäristöasioita koskevan tiedon saatavuus, yleisön osallistumismahdollisuus ympäristöä koskeviin päätöksiin ja ympäristökysymysten tasapuolinen käsittely oikeudessa. Valitettavasti Venäjä ei vieläkään ole allekirjoittanut kyseistä sopimusta, ja tämän hidastelun seuraukset ovat nyt nähtävissä.
Toistaiseksi yleisön osallistumisesta ekologisesti merkittävien hankkeiden käsittelyyn ei Venäjällä juuri voida puhua. Tätä kuvaamaan riittää kaksi esimerkkiä: tarkastellaan ensin Komista Suomenlahdelle rakennettavaa öljyputkea ja käväistään sitten Lomonosovissa bitumiterminaalin rakentamista käsittelevässä yleisötilaisuudessa.
Kansalaisia ei kuunnella
Aloitetaan siis öljyputkesta. Ote korkeimpaan oikeuteen tehdystä valituskirjelmästä: ”14. heinäkuuta 2000 Venäjän federaation hallitus hyväksyi päätöksen 522, joka mahdollisti täysimittaisten töiden aloittamisen öljyputken rakentamiseksi Komista Jermilovoon (Primorskin eli Koiviston kaupunkiin Suomenlahden pohjoisrannalle). Rakennustyön ensivaihe maksaa yli 460 miljoonaa dollaria. Toteutuessaan hanke on omiaan jouduttamaan Karjalan kannaksen muuttamista teollisuusvyöhykkeeksi.”
Tämän ja monen muun seikan perusteella Pietarin asukkaat vetosivat Venäjän federaation korkeimpaan oikeuteen rakentamispäätöksen kumoamiseksi laittomana ja öljyputken rakennustöiden ja rahoituksen pysäyttämiseksi.
Oikeus hylkäsi valituksen 2. huhtikuuta 2000, minkä jälkeen valituksen laatijat tekivät puolestaan valituksen tästä korkeimman oikeuden laittomasta hylkäyspäätöksestä.
Tässä on konkreettinen esimerkki yrityksestä saada tasapuolinen oikeuskäsittely ympäristöasiassa. Näin me pakotamme valtion tielle, jolla välit ja kiistakysymykset selvitetään oikeussalissa.
Satamaa rakennetaan salassa
Oikeusprosessin alkuunpanijoihin lukeutuva pietarilainen ympäristöaktivisti Aleksander Sutjagin selvitti toukokuussa omia näkemyksiään öljyputkihankkeesta Ecological North West Line -foorumin (ENWL) verkkosivuilla (http://www.enwl.net.ru/):
”Rakennustyön seuraukset ovat jo nähtävissä: Primorskin kalastajat ovat jääneet saaliitta, kalat ovat kaikonneet ran-nikkovesistä. - - valtion ympäristökomitean asiantuntijat totesivat, että putkihankkeen ympäristövaikutusten arvioinnin yhteydessä määritellyt kalakannalle aiheutuvat menetykset oli ilmoitettu 1000 kertaa todellista pienemmiksi! Ja kyseisiltä alueilta löytyvät Suomenlahden silakan keskeiset kutupaikat - -”
”Lisäksi saimme kuulla, että paikalliset asukkaat olivat yrittäneet vastustaa putken rakennussuunnitelmia, mutta päätökset lyötiin lukkoon kabineteissa kansalaisten ulottumattomissa”, kirjoittaa Sutjagin (vahvistaen näin toisen toimittajakollegamme, viipurilaisen Konstantin Sholmovin arvion päätösprosessista; tämä oli osallistunut hieman aiemmin yhteen hankkeen tiimoilta järjestettyyn muodolliseksi jääneeseen kuulemistilaisuuteen).
Tämän vuoden keväästä lähtien Koivusaaret on palautettu raja-alueeksi, jonne pääsy on luvanvaraista, ja syksystä alkaen raja-alueiksi julistetaan myös Jermilovo ja Primorsk. Tarkoituksena on ilmeisesti salata ihmisiltä, mitä satamassa ja sen ympäristössä tosiasiassa tapahtuu.
Bitumiterminaali palatsin eteen
Kyseessä on välttämätön varotoimenpide sen vuoksi, että päätös öljyputken rakentamisesta tehtiin käytännöllisesti katsoen yleisestä mielipiteestä piittaamatta. Eikä tämä ole mikään poikkeus. Lomonosovissa olin itse mukana yleisötilaisuuksissa, jotka keskeytettiin – kuten minulle on kerrottu (en ollut jatkuvasti paikalla) – varsin kiivaissa tunnelmissa.
Yksityiskohtaisemmin tästä kirjoittaa Olga Senova, ”Itämeren lapset” -nimisen kansalaisjärjestön puheenjohtaja: ”Sen jälkeen, kun Lomonosovin edellinen 
kunnallisneuvosto oli kahdesti hylännyt päätöksen, jonka mukaan Nynäs Baltic Ltd:n (ruotsalaisen Nynäs AB:n tytäryhtiö) oli määrä rakentaa bitumiterminaali lahden rantaan 1700-luvulta peräisin olevan museopalatsin edustalle, Pietarin hallinto teki jälleen aloitteen hankkeen käynnistämiseksi. Projektin investointia koskevia kysymyksiä käsiteltiin 22. toukokuuta järjestetyssä yleisötilaisuudessa. Yleistä ’keskustelua’ johtanut henkilö keskeytti kokouksen ja julisti sen päättyneeksi heti, kun kysymykset hankkeen rahoittajan edustajalle oli esitetty – huolehdittuaan valtaosin itse vastausten antamisesta.
Ehdotettu hanke käsittää teollisuuskompleksin rakentamisen suojellun museokohteen edustalle ja tekee mahdottomaksi historiallisen maiseman säilyttämisen Menshikovin kanavan liepeillä, Menshikovin palatsin edessä. Kyseinen suojeltu museokohde, Oranienbaumin palatsi, on kulttuurisessa ja historiallisessa mielessä ainutlaatuinen kokonaisuus, joka on kirjattu UNESCOn luetteloon 500 maailman arvokkaimman kulttuuriperintökohteen joukkoon.”
Voiko syyttää epäisänmaallisuudesta henkilöä, joka vastustaa pyrkimystä rikastua hinnalla millä hyvänsä – etenkin kun hintana on vaikka vain hypoteettinenkin kansallista (tai yleismaailmallista) kulttuuriomaisuutta koskeva menetys? Ei minusta!
“Onko minutkin otettu huomioon?”
Kun Itämeren uusista satamista vasta keskusteltiin, oli esillä asiakirja, jonka mukaan kaikkien tulevien rakennuskohteiden suunnitteluun tuli sisällyttää asiantuntijoiden suorittamat monipuoliset ja kattavat tutkimukset. Niinpä esimerkiksi ympäristölle aiheutuvan rasituksen määrää arvioitaessa tulisi ottaa huomioon kaikki rakennushankkeet kokonaisuutena. Valitettavasti tämä on sittemmin jäänyt unohduksiin. Ja kuitenkin asiaa tulisi lähestyä juuri näin.
Jos tarkastellaan toista asiakirjaa, Helsingin sopimusta Itämeren suojelemiseksi (ensi vuonna Helcom täyttää kymmenen vuotta), löytyy toki myönteisiäkin esimerkkejä rakentavasta yhteistyöstä. Mutta tällaisen myönteisen kehityksen eteen on satsattava yhteistyöhön – myös naapurimaiden kesken. On kasvatettava luottamusta, kiisteltävä ja päästävä yhteisymmärrykseen. On toimittava avoimin silmin niin oman maan kuin koko yhteisen Itämeren alueen hyväksi.
Henrik Borovik, tunnettu venäläinen lehtimies, muisteli taannoin Pietarissa pidetyillä lehdistöpäivillä, kuinka hän matkusti poikansa kanssa ensimmäistä kertaa Yhdysvaltoihin. Nähdessään ympärillään parveilevien ihmisten valtavan kirjon – valkoisia, keltaisia ja mustia – poika oli kysynyt: ”Isä, paljonko maailmassa oikein on ihmisiä?” Kuultuaan täsmällisen luvun, hän oli kysynyt: ”Onko minutkin otettu huomioon?”
Että minutkin otettaisiin huomioon, juuri minut, minun mielipiteeni ja erityiset intressini – tämän toiveen toteutuminen olisi todellista edistystä. Kehitystä ilman menetyksiä.
Tatjana Artjomova
Posev–lehden kirjeenvaihtaja
Käännös: Kirsi Komonen
Kuvat: Tero Pajukallio
