Kestävää energiapolitiikkaa Kansainvälisiä, liittovaltiollisia ja alueellisia näkökulmia

Ljudmila Romanjuk

Vuosituhannen vaihteessa kävi selväksi, että kiihkeä teollinen tuotantotahti ja loppumaton luonnonvarojen kulutta-minen uhkaavat biosfääriä ja samalla ihmiskunnan olemassaolon jatkuvuutta. Energiankäyttö, joka on sosiaalis-taloudellisen kehityksen avaintekijä, on nykymuodossaan kärjistänyt energia-varojen rajallisuuteen liittyviä ongelmia sekä lisännyt ihmisen aiheuttamien ympäristövaikutusten vakavuutta.

Tavoitteena kestävä energiapolitiikka

On tiedostettu, että nykyisen kehityksen jatkaminen johtaisi traagisiin seurauksiin. Ongelmien ratkaisemiseksi on järjestetty monia kansainvälisiä kokouksia, joista yksi tärkeimmistä on ollut YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssi vuonna 1992. Todetessaan taloudellisen kasvun olevan väistämätöntä, maailmanyhteisö on määritellyt tulevaisuuden energiapolitiikalle kolme päätehtävää: energiavarojen säästävä käyttö, energiatehokkuus ja uusiutuvien energialähteiden käytön lisääminen.

Enää ei kysytä, pitäisikö kestävää energiapolitiikkaa harjoittaa, vaan sitä pidetään välttämättömänä tehtävänä, jonka ratkaiseminen koskee kaikkia, ei vain joitakin tiettyjä valtioita. Kansainvälinen yhteisö on pyrkinyt intensiivisesti kehittäämään tämänsuuntaisia aloitteita. Kun kuluttajat eivät enää kuluta ja maksa itse energiasta, vaan energiapalveluista kuten lämmityksestä, valaistuksesta, ilmastoinnista, liikenteestä, on kansainvälinen yhteisö suunnannut uusia poliittisia aloitteita ensisijaisesti näiden palvelujen parantamiseen sekä sisäisten energiamarkkinoiden vapauttamiseen.

Viime aikoina on auennut myös uusien toimijoiden eli pientuottajien pääsy markkinoille. Tämä edistää uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämistä sekä pienen ja keskisuurten voimaloiden lämmön ja sähkön yhteistuotantoa. Päivän kysymys kuuluukin, ovatko kansalliset hallitukset valmiita energiamarkkinoiden harmonisoimiseen verojen, energian ja energiapalveluiden hintojen, yhtenäisen energiaverkoston ja muiden tekijöiden osalta.

Venäjä on energiasupervalta

Suurten perestroikkien ja uudistusten jälkeen sekä komentohallinnon perusteiden hajottua Venäjä on säilynyt "energiasupervaltana", joka hallitsee yksiä maailman suurimmista polttoaine- ja energiavaroista. Venäjän alueelle on keskittynyt yli 32 % maailman tunnetuista kaasuvaroista, 13 % öljystä ja 25 % hiilestä. Vuotuinen primäärienergiantuotanto on yli 11 % koko maailman tuotannosta.

Runsaat energia- ja luonnonvarat ovat epäilemättä Venäjälle kilpailuvaltti, valtava voimavara ja korvaamaton pääoma. Tämän pääoman kanssa on kuitenkin toimittava niin, ettei nykyisten sukupolvien ongelmia ratkaistaisi tulevien sukupolvien kustannuksella. On muistettava, että energiavarojen kaupassa hyödyn saa aina ostaja. Venäläisissä yrityksissä käytettyä energiayksikköä kohden saatu tulo ylittää yli kymmenkertaisesti sen tulon, joka saadaan tämän yksikön myymisestä muille maille.

Energiantuotannon suhteen teknisesti paremmin varustetun ostajamaan saama tulo ylittää puolestaan yli 20 kertaisesti energiavaran ostamisesta aiheutuvat kulut. Näin ollen energiavarojen suora myynti ulkomaille aiheuttaa kolminkertaisen tappion Venäjälle: ensinnäkin energiavaroja ei käytetä omassa maassa taloudelliseen kasvun turvaamiseen ja työpaikkojen lisäämiseen; toiseksi tuetaan välillisesti ostajamaan tuotannon vakauttamista; ja kolmanneksi ympäristöä vaurioitetaan, mistä aiheutuu myös suoraa taloudellista vahinkoa, jota on vaikea mitata rahassa.

Tämä ei tarkoita, etteikö Venäjän pitäisi myydä energiavarojaan ulkomaille. Energiavarojen kaupalle on muodostettava sivistyneet markkinat, joilla yhtiöiden toiminta on tehokkaan valtiollisen kontrollin alaista. Venäjän energiavarojen on oltava vakauttava tekijä Euroopassa - niiden on osaltaan taattava maiden ja alueiden kestävää taloudellista kehitystä.

Päästömaksut eivät toimi

Yksi avainongelmista, joiden ratkaiseminen vaatii Venäjän olosuhteissa uusia lähestymistapoja, on polttoaine- ja energiatalouden aiheuttamien ympäristö- ja terveysvaikutusten taloudellinen arviointi. Nykyinen ympäristöhaittojen vähentämiseen tarkoitettu taloudellinen sääntely perustuu päästöjen rajoittamiseen. Yritykset suorittavat maksuja päästöistä, korotettuja maksuja normit ylittävistä päästöistä sekä sakkoja laittomista tai onnettomuuksien yhteydessä syntyneistä päästöistä. Nämä maksut sisällytetään lämpö- ja sähköenergian hintoihin ja peritään näin kuluttajalta. On paradoksaalista, että kuluttaja maksaa sitä enemmän, mitä saastuneempaa ilmaa hän hengittää eikä tuottajalla ole mitään kannustinta päästöjen syntymisen estämiseksi.

Tiedeakatemian ympäristöturval-lisuuden keskus tarjoaa uutta ympäristöverotuksen mallia. Malli perustuu ns. ympäristökiintiöihin, jotka sisällytetään lämpö- ja sähköenergia-tariffeihin. Ympäristöverot, jotka ovat eittämättä läntisen energiapolitiikan saavutus, eivät tämänhetkisessä talou-dellisessa tilanteessa kuitenkaan ole sovellettavissa Venäjälle. Ympäristö-kiintiöiden sisällyttäminen tariffeihin ei olisi niin tuskallista, sillä ne kasvavat tariffien kasvaessa, ja tulot, joita tästä syntyy, voidaan käyttää ympäristön-suojelullisiin tarkoituksiin.

Ensimmäisenä askeleena tällaisen energiapolitiikan toteuttamiseksi voitaisiin tehdä tariffikokeilu jollakin pilottialueella, esimerkiksi Pietarin kaupungissa ja Leningradin alueella.

Toimintasuunnitelma Luoteis-Venäjälle

Puhuttaessa kestävästä energiapolitiikasta Luoteis-Venäjällä nousee ensimmäiseksi kysymys ydinvoimasta. Kuten tiedetään, Leningradin ydinvoimalassa on käytössä neljä Tshernobyl-tyyppistä reaktoria. Niistä vanhimman käyttöaika loppuu jo kolmen vuoden kuluttua. Tämäntyyppisten reaktoreiden käyttöikää aiotaan kuitenkin jatkaa kymmenellä vuodella: ollaan siirtymässä normit ylittävään hyödyntämiseen. Taloudelliset intressit ovat nähtävästi vieneet voiton terveestä järjestä ja ympäristöintresseistä. Ratkaisematta on myös ydinjätteiden kohtalo. Tämän lisäksi on olemassa vielä kolmas, vähemmän julkisuudessa ollut ongelma - ydinpolttoaineet.

Ydinpolttoaineita tuotetaan tällä hetkellä Venäjällä vähemmän kuin kulutetaan, ja puuttuva määrä otettaan valtion varastoista, josta sitä menee myös vientiin. Nykyoloissa on mahdollista, että polttoaineen kulutus on kontrolloimatonta, ja tällä saattaa olla arvaamattomia seurauksia. Leningradin alueella, toisin kuin Venäjän muilla alueilla, tuotetaan energiaa enemmän kuin kulutetaan. Alueella voitaisiin aloittaa pilottihanke, jossa valmistellaan vanhenevien ydinreaktoreiden käytöstä poistamista.

Samanaikaisesti voitaisiin ottaa käyttöön uusia ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestäviä energiatuotantomuotoja. Tällaisen toimintasuunnitelman toteuttamiselle olisi vielä aikaa.

Leningradin alueen energiantuotannon kestävyydestä puhuttaessa on huomioitava myös se seikka, että kaikki lämmön- ja sähköntuotannossa käytettävät polttoaineet - kaasu, hiili ja masuutti - tulevat muualta Venäjältä. Toisin sanoen Leningradin alue on energiavarojen suhteen riippuvainen muista alueista. Alueelta löytyvät kuitenkin lähestulkoon kaikki vaihtoehtoiset, uusiutuvat ja uusiutumattomat energialähteet: vesienergia, hydrotermoenergia, turve, metsäteollisuuden jätteet, orgaaniset jätteet, pienet kaasumuodostumat, tuuli.

Vaihtoehtoisten energialähteiden strategisesta tarkoituksenmukaisuudesta, taloudellisesta tehokkuudesta ja ympäristöystävällisyydestä voidaan tietenkin aina kiistellä. Ei kuitenkaan voida kieltää sitä, että on välttämätöntä arvioida alueen energiavoimavarat, jolloin ne ovat sisällytettävissä myös alueen energiataseeseen. Toistaiseksi erillisiä pilottiprojekteja toteutetaan lähinnä alueen kansainvälisen yhteistyön laajenemisen ansioista, ei niinkään alueen strategisessa kehittämismielessä.

Energiansäästö tärkein voimavara

Tärkein uusiutuva energiavara nyt ja tulevina vuosina on kuitenkin energiansäästö. Asiantuntijoiden arvioiden mukaan alueen energiansäästömahdollisuudet ovat 40 prosenttia. Tämä voimavara voidaan hyödyntää tehokkaasti ottamalla käyttöön energiaa säästävää teknologiaa, joka ei vaadi suuria kustannuksia.

Vuonna 1997 perustettu polttoaine- ja energiatalouskomitea on alkanut suunnitella energiansäästö- ja energiatehokkuusjärjestelmää Leningradin alueen hallituksen päätöksen nojalla. Päätarkoituksena on optimoida polttoainetaserakennetta. Tämän lisäksi komitea luo mekanismeja energiansäästön rahoittamiseksi alueen budjetista, keskitetyn polttoainehuollon rahastosta sekä asettamalla yrityksille tariffeja, joista osa suunnataan energiansäästöön.

Tällaiset hallinnollisen tason edistysaskeleet antavat aihetta olettaa, että alueella on riittävästi perusteita energiapolitiikan kehittämiselle. On tärkeää, että tässä prosessissa syntyisi ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestäviä aloitteita, joita voitaisiin tulevaisuudessa Venäjän hallituksen toimesta laajentaa myös muille alueille.

Ljudmila Pavlovna Romanjuk on fysiikan ja matematiikan lisensiaatti, Venäjän tiedeakatemian ympäristöturvallisuuden tutkimuskeskuksen tiedesihteeri ja informativiis-analyyttisten järjestelmien laboratorion johtaja;

Ekologitsheskaja Bezopasnost (Ekologinen turvallisuus) -nimisen tieteellisen tiedotteen päätoimittaja sekä Itämeri-säätiön palkintoehdokas vuodelta 1999.

Käännös: Henna Haapala

Kuvat: Ljudmila Romanjuk