Aika käy vähiin.
Ilmastonmuutos ei kestä enää vapaamatkustajia

Johanna Kojola

Ilmastonmuutoksesta kertovat merkit voimistuvat voimistumistaan eri puolilla maailmaa. Lähes päivittäin saamme lukea lehdistä kohtalokkaista luonnon-katastrofeista, joita näyttää esiintyvän yhä useammin ja yhä rajumpina. Samalla katastrofit näyttävät tulevan myös maantieteellisesti yhä lähemmäs. Viimevuotiset lumivyöryt Alpeilla ja Etelä-Ranskassa kuolonuhreja vaatineet rankkasateet ja tulvat kertovat hyvin konkreettisella tavalla ilmiöistä, joita ilmaston lämpeneminen voi saada aikaan.

Kioton tavoitteet eivät riitä

Joulukuussa 1997 pidetyn ja historialliseksi luonnehditun Kioton ilmastokokouksen jälkeen sopimuksen yksityiskohtia ja vielä selvittämättömiä asiakysymyksiä on hiottu lukemattomissa virkamieskokouksissa ja vuosittain korkean tason ministerikokouksissa.

Bonnissa pidetty viides osapuoli-kokous oli osoitus siitä, miten tuskallisen vaikeaa ja hidasta työ ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on. Monet tekniset kysymykset kuten ns. joustomekanismit (päästökauppa - emission trading, yhteistoteutus - joint implementation ja puhtaan kehityksen mekanismi - clean development mechanism) ovat monimutkaisia ja vaativat perusteellisia selvityksiä, ennen kuin pelisäännöistä voidaan päättää. Todelliset vaikeudet sopimuksen voimaansaattamisessa ovat kuitenkin poliittisia, ja poliittisten näkökulmien takana puhuu raha. Kukaan ei haluaisi joutua maksumieheksi.

On hyvä pitää koko ajan mielessä, että Kioton kokouksessa aikaansaatu päätöslauselma ja siitä teollisuusmaille koituvat päästövähennysvelvoitteet ovat kuin 'tikku heinäsuovassa' siihen verrattuna, mitä ilmastonmuutos todellisuudessa vaatii. YK:n alaisen, kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n mukaan ilmastonmuutoksen vakauttaminen nykytasolle vaatisi välittömästi kasvihuonekaasujen vähentämistä 50-70 prosentilla. Julkisessa keskustelussa ja lehtien palstoilla usein esiintynyt ilmaisu "Kioton velvoitteiden toteuttaminen" antaa siten virheellisen kuvan. Se antaa ymmärtää, että kunhan Kioton sopimuksen velvoittamat päästövähen-nykset on toteutettu, voidaan huokaista helpotuksesta.

Jo nyt, etenkin kun tiedetään Kioton sopimuksen vähäinen painoarvo ilmastonmuutoksen vaatimuksiin suhteutettuna, pitää luotsata uuden vuosituhannen ilmastopolitiikkaa viidenkymmenen, jopa sadan vuoden perspek-tiivillä. Se, että tuijotetaan kymmenen vuoden päähän ja haaveillaan muutaman prosenttiyksikön päästövä-hennyksistä, on ilmastonmuutoksen kannalta aivan samantekevää.

Tutkijat varoittavat hyvinkin dramaattisista muutoksista ilmakehän lämpötilassa tulevina vuosikymmeninä. On mahdollista, että ilmakehän lämpötila nousee luultua nopeammin ja äkillisin hyppäyksin ensi vuosituhannen puolivälin tienoilla. Seuraukset voivat olla hyvin kohtalokkaita. Esimerkiksi jäätiköt saattavat paitsi sulaa arvioitua nopeammin myös haurastua siten, että Antarktikselta voi liukua jättiläismäisiä jäätikön osia mereen. Merenpinta nousisi välittömästi niin, että matalat alueet kuten Bangladesh, Alankomaat ja jopa USA:n itärannikko olisivat suuressa vaarassa.

Päästövähennyksiä kierretään joustomekanismeilla

Kansainvälisessä yhteisössä näyttää monin paikoin olevan vallalla mieliala, että keskittymällä intensiivisesti Kioton sopimukseen kirjattuihin joustomekanis-meihin jää tarve oman maan sisällä tapahtuviin päästövähennyksiin mahdollisimman vähäiseksi. EU on ollut selkeän joustokaton kannalla, USA taas vaatinut täydellistä vapautta toteuttaa päästövähennykset siellä, missä se on taloudellisesti kannattavinta. Jousto-katoista on tarkoitus päättää Hollannin Haagissa pidettävässä kuudennessa osapuolikokouksessa.

Halukkuutta joustomekanismien kekseliääseen käyttöön on mm. Kanadalla, joka on jo epävirallisesti ehdottanut ydinvoimaa mahdolliseksi puhtaan kehityksen mekanismin hanketyypiksi. Näin Kanada voisi rahoittaa uusia ydinvoimaloita kehitysmaissa ja saada helpotusta omista päästövähen-nysvelvoitteistaan. Ydinvoimakysymys nousee neuvotteluagendalle tulevissa osapuolikokouksissa ja varmaa on, että siitä tullaan vääntämään kättä. Jo nyt ympäristöjärjestöt ovat tiukin sanakääntein teilanneet ydinvoiman edes kuviteltavana vaihtoehtona. Tulevaisuuden energiapolitiikka ei voi perustua riskialttiiseen ydinvoimaan.

Oma ongelmakokonaisuutensa on ns. 'hot air' - kysymys. Termillä viitataan nimenomaan Venäjän ja Ukrainan talouksien romahtamisen myötä vähentyneisiin kasvihuonekaa-supäästöihin. Nämä luonnollista tietä vähentyneet päästöt voivat tulla osaksi kansainvälistä päästökauppaa. Tällainen järjestelmä ei tietenkään kannusta aitoihin päästövähennyksiin, ja varmaa on, että kaikenlainen keinottelu näiden porsaanreikien ympärillä kiihtyy.

Ilmastolobbausta miljardeilla dollareilla

Ilmastosopimusta vastaan on käyty ennennäkemättömän painavin panoksin. USA:ssa suurteollisuus sijoitti Kioton kokouksen alla lähes 70 miljoonaa markkaa mainoskampanjaan, jonka tarkoituksena oli saada amerikkalaiset vakuuttuneiksi ilmastosopimuksen haitallisuu-desta maan taloudelle.

Yhdysvaltain johtavat öljy-, hiili- ja autoteollisuuden yritykset ovat syyttäneet sopimusta epäoikeudenmukaiseksi samalla kun ympäristöaktivistit muistuttavat muistuttamistaan, että Yhdysvaltain hiilidioksidipäästöt ovat asukasta kohden laskettuna suuremmat kuin minkään muun maan.

Ratifiointiaikataulu ratkaisee paljon

Kioton sopimuksen on tähän mennessä ratifioinut vasta 15 valtiota. Niistä suurin osa on pieniä saarivaltioita, joita ilmastonmuutoksen uhkakuvat syystäkin pelottavat. Bonnin kokouksessa mm. EU ja Japani ilmaisivat valmistautuvansa ratifioimaan sopimuksen vuonna 2002. USA ja Venäjä eivät suostuneet antamaan omalle ratifioinnilleen mitään takarajaa. USA:n republikaanienemmistöinen senaatti on toistuvasti vaatinut kehitysmailta selkeitä sitoumuksia ennen kuin se suostuu allekirjoittamaan Kioton sopimuksen. Samalla se on todennut sopimuksen tulevan amerikkalaisille liian kalliiksi.

Kioton sopimus tulee voimaan vasta kun sen on ratifioinut vähintään 55 puitesopimuksen osapuolta niin, että niiden yhteenlasketut hiilidioksidipäästöt ovat vähintään 55 % teollisuusmaiden kokonaispäästöistä. Paljon riippuukin nyt siis USA:sta. Ilmastosopimuksen kohtalo tullee olemaan yksi seuraavien presidentinvaalien keskeisistä kiistanaiheista, etenkin kun vastakkain ovat ympäristömyönteisenä esiintynyt demokraatti Al Gore ja kovan linjan konservatiivi George Bush Jr.

Kehitysmaiden rooli vahvistumassa

Yksi Bonnin kokouksen myönteisimmistä puolista oli selvästi aistittavissa oleva aktivoituminen kehitysmaaryhmässä. Vaikka kehitysmaat eivät ole Kioton sopimuksessa mukana, jotkut niistä ovat jo laatineet omia päästövähennysoh-jelmiaan, ja useita kahdenvälisiä teknologiahankkeita on jo olemassa. Puhtaan kehityksen mekanismi tulee tietenkin olemaan keskeinen väline, jolla teollisuusmaat voivat auttaa kehi-tysmaita luomaan ekologisesti kestäviä energiaratkaisuja.

On tärkeää, että kehitysmaat saadaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseen mukaan ja että teollisuusmaiden jo tekemät virheet esimerkiksi energiaratkaisujen osalta pystyttäisiin välttämään niin pitkälti kuin mahdollista. Silti esimerkiksi USA:n esittämä ehto - kehitysmaille sitovat velvoitteet tai ei ratifiointia - on käsittämättömän häikäilemätön ja itsekäs. Maalla, jossa jokaisessa keskivertoperheessä kuuluu olla kaksi, kolmekin autoa ja jossa amerikkalainen unelma kiteytyy materiaalisen elintason ja yltiöpäisen energiankulutuksen kautta, ei ole mitään moraalista oikeutta estää kehitysmaiden asukkaita tavoittelemasta samoja asioita. Annettakoon heidän tehdä valintansa itse.

Kirjoittaja on kansainvälisten asiain päällikkö Suomen luonnonsuojeluliittossa

Kuvat: Aleksandr Fedorov